Lautakunnan ohjeistus ottolapsineuvonnan antajille täällä.
Lautakunnan ohjeistus ottolapsineuvonnan antajille
1. Adoptiolapsen erityisyys
Ulkomailta Suomeen saapuvat adoptiolapset ovat aikaisempaa vanhempia ja erityistarpeisuutensa vuoksi usein entistä haasteellisempia. Mitä vanhemmasta lapsesta on kyse, sitä suuremmat vaatimukset asetetaan lapseksiottajalle. Ottolapsineuvonnassa onkin syytä kiinnittää erityisen tarkkaa huomiota hakijoiden voimavaroihin toimia ulkomailta adoptoidun lapsen vanhempina.
Lautakunta toteaa, että ulkomailta adoptoidun lapset ovat aina jossain määrin erityistarpeisia. Lapsilla on taustallaan useita erokokemuksia. Lapsi on joutunut vaihtamaan olinpaikkaa useaan kertaan ennen tuloaan ottovanhempien luo ja häntä hoitaneet henkilöt ovat samassakin hoitopaikassa voineet vaihtua usein. Hänellä saattaa olla muistoja pelottavista tilanteista ja yksin jäämisen tunteesta. Ulkomailta adoptoidut lapset ovat usein aliravittuja, sairaita tai muutoin hoidon puutteesta kärsineitä, mistä syystä heillä on usein fyysisen ja psyykkisen kehityksen viiveitä. Kiintymyssuhteen muodostumisen ongelmat, koettu turvattomuus ja suuret elämänmuutokset vaikuttavat kehitykseen ja muovaavat lapsen käytöstä läpi elämän. Esimerkiksi turvattomuuden tunne, epävarmuus, levottomuus, alhainen itsetunto ja kontaktivaikeudet ovat ongelmia, joista lapsi saattaa kärsiä eri kehitysvaiheissa. Adoptoitu voi joutua rakentaan omaa identiteettiään läpi koko elämänsä. Adoptiolapsi tarvitsee vähintään koko lapsuus- ja nuoruusiän ajan vanhemmiltaan erityisen paljon tukea ja huomiota tavanomaisen hoito- ja kasvatustyön lisäksi. Onkin tärkeää, että hakijoilla on realistiset odotukset adoptiolapsen erityistarpeista. Traumatisoituneen ja kiintymyssuhteissaan häiriintyneen lapsen käytös voi herättää adoptiovanhemmissa yllättäviä reaktioita ja tuntemuksia, joita vanhempi ei ole joutunut siihen mennessä käsittelemään.
Mikäli kotiselvityksessä on korostettu hakijoiden toivetta terveestä tai mahdollisimman terveestä lapsesta, on lautakunta pyytänyt asiasta lisäselvitystä. Kotiselvitykseen on tärkeää kirjata, että hakijoille on edellä esitetyin tavoin selitetty, mitä tarkoittaa adoptiolapsen erityisyys. Lisäksi kotiselvityksestä tulee ilmetä se, miten hakijat tämän ymmärtävät.
2. Adoptiosta läheisille kertominen
Lautakunnan mukaan lapsen edun arvoiminen edellyttää, että ottolapsineuvonnassa kartoitetaan lapsen tulevan lähipiirin suhtautumista häneen ja kansainväliseen adoptioon yleensä. Lautakunta pitää tärkeänä perheeseen tulevan adoptiolapsen kannalta, että lapsen lähipiiriin adoption jälkeen kuuluvat henkilöt ovat tietoisia lapsen tulosta. Näin myös he ehtivät valmistautua lapsen tuloon. Sosiaalityöntekijä voi neuvonnan aikana tukea lähipiiriä kertomisen mahdollisesti aiheuttamista haasteista ja pohdinnoista.
3. Perheessä olevan lapsen valmistaminen adoptiolapsen tuloon
Lautakunta muistuttaa, että perheessä jo olevien lasten valmistamiseen adoptiolapsen tuloon on kiinnitettävä riittävästi huomiota. Perheen lasten tapaaminen kotiselvityksen laatijan kanssa tukee lasten valmistautumista mahdollisen adoptiosisaruksen tuloon. Kotiselvityksen laatineiden sosiaalityöntekijöiden omat havainnot ovat tärkeitä sen arvioimiseksi, kuinka lasta on perheessä valmistettu. Sosiaalityöntekijöiden näkemyksillä on painoarvoa erityisesti pienten lasten osalta, jotka eivät voi asiaa vielä kielellisesti käsitellä. Havainnot voivat tukea vanhempien kuvausta siitä, että lasta on valmisteltu ikänsä tasoisesti. Lautakunta pitää tärkeänä, että kotiselvityksen laatineet sosiaalityöntekijät kirjaavat selvitykseen omat havaintoihin perustuvat näkemyksensä siitä, miten perheessä oleva lapsi on tullut valmistelluksi mahdollisen adoptiosisaruksen tuloon perheeseen ja miten hän siihen suhtautuu.
Adoptioneuvonta on myös hyvä tilaisuus perheessä jo olevan lapsen saada tarvitsemaansa tietoa sosiaalityöntekijältä, pohtia yhdessä, mitä kansainvälinen adoptio pitää sisällään ja saada asiaan myös perheen ulkopuolisen aikuisen näkökulma.
Lautakunta huomauttaa, ettää perheessä olevaa lasta on tavattava myös silloin, kun perhettä tavataan jatkolupavaiheessa. Lapsen tapaaminen ja sosiaalityöntekijän lyhyet havainnot hänestä on ehdottomasti kirjattava tässäkin vaiheessa. Lautakunta toteaa, että puutteita lapsen tapaamisessa nimenomaan jatkoluvan laatimisvaiheessa on esiintynyt. Joskus lasta on voitu tavata, mutta se on jäänyt kirjaamatta.
4. Adoptio-odotusajat ovat yhä pidemmät
Lautakunta toteaa, että odotusajat kansainvälisissä adoptioissa ovat huomattavasti pidentyneet viime vuosina. Lautakunnan myöntämä lupa kansainväliseen adoptioon on voimassa kaksi vuotta. Yhä useammat hakijat joutuvat nykyisin hakemaan jatkolupaa. Kotiselvityksen laatijoiden tulisi kiinnittää ottolapsineuvonnassa huomio siihen, kuinka perheet suhtautuvat pitkiin odotusaikoihin. Kun sosiaalityöntekijä tapaa perhettä jatkoluvan hakemusta varten, tulee lisäselvitykseen kirjata, kuinka hakijat ovat suhtautuneet pitkään odotusaikaan. Tärkeää on huomata myös se vaihtoehto, etteivät hakijat tai toinen heistä olekaan valmis jatkamaan adoptio-odotustaan. Pitkän adoptioprosessin lopettaminen on aina vaikea päätös ja sen esille ottaminen voi olla hyvin surullinen aihe. Sosiaalityöntekijä voi omalta osaltaan helpottaa vaikeastakin aiheesta puhumista ja tukea hakijota parhaan mahdollisen ratkaisun teossa.
5. Asioiden kirjaaminen
Lautakunta katsoo tarpeelliseksi vielä tuoda esiin asioiden kirjaamisen merkityksen. Kotiselvitys on päätöksenteon perustana adoptiolautakunnassa sen myöntäessä lupaa kansainväliseen lapseksiottamiseen ja toisaalta kotiselvityksen avulla välitetään lasta toivovaa perhettä koskevat tiedot ja arvio perheen sopivuudesta ottovanhemmaksi lapsen kotimaan viranomaisille. Lautakunta korostaa siksi asioiden kirjaamisen tärkeyttä. Etenkin hakijoiden kannalta syntyy harmillinen tilanne, jos jokin merkityksellinen asia jää kirjaamatta ja lautakunta joutuu siksi pyytämään lisäselvitystä. Adoptioprosessi pitkittyy ja monet joutuvat tekemään turhaa työtä. Asioiden selkeä ryhmittely kotiselvityksessä auttaa hahmottamaan hakijoiden kokonaistilannetta ja tekee kotiselvityksen käännöksistä kohdemaissa selkeämmin luettavia.
6. Lisäselvitys toimitettava adoptiolautakuntaan
Lopuksi lautakunta haluaa muistuttaa että mikäli lautakunta joutuu pyytämään lisäselvitystä kotiselvityksen laatineelta sosiaalityöntekijältä, tulee sosiaalityöntekijän lähettää lisäselvitys palvelunantajan lisäksi ehdottomasti aina myös adptiolautakuntaan.Lisäselvityspyynnön kanssa asiasta kyllä mainitaan, mutta siitä huolimatta on tullut tilanteita, että lisäselvitys on lähetetty vain palvelunantajalle, jolloin hakemus on joutunut lautakunnassa odottamaan turhankin pitkän ajan. Lautakunta katsoo tarpeelliseksi vielä huomauttaa, että sosiaalityöntekijän laatima lisäselvitys tulee otsikoida lisäselvitykseksi.
22.03.2010